Kalajuttuja
Tietoisku mateesta (Lota lota)
18.5.2019 / Teemu Tast
Made eli matikka on turskakaloihin kuuluva makeanveden pohjakala. Madetta tavataan sekä sisävesissä sekä rannikolla, sillä se sietää vähäsuolaista murtovettä. Sitä tavataan koko Suomessa Lappia myöten. Made on kylmän veden kala. Madetta ei sen vuoksi tavata lammissa tai matalissa järvissä, jotka lämpenevät kesällä kokonaan. Kesällä made vetäytyy syvälle kylmään alusveteen ja vain pienet mateenpoikaset oleskelevat lämpimässä rantavedessä. Made pitää kylmistä kesistä ja sen kasvulle suotuisa veden lämpötila on 2–12 astetta.
Maailman turskakaloista made on ainoa makean veden laji. Madetta tavataan Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Muodoltaan made on pitkulainen, liereä kala, jonka pituudesta yli puolet on pyrstöä. Sen suomut ovat pieniä ja niitä on paljon, mistä syystä mateen iho näyttä nahkamaiselta eikä suomuiselta. Väritys on yleensä ruskeankirjava, toisinaan vihertävän harmaa tai mustanruskea. Pää on leveän litteä ja leuan alla on viiksisäie, jossa on herkkä tuntoaisti. Made on yleensä 30-70 senttimetriä pitkä. Painoa on puolesta kolmeen kiloon. Yli metrin mittaiset ja yli viiden kilon painoiset mateet ovat harvinaisia. Naarasmade kasvaa koirasta suuremmaksi. Suurin varmistettu made Suomessa painoi 8,04 kiloa, mutta historiassa on merkintöjä jopa 15 kilon mateista.
Made on petokala, mutta se syö kokoonsa nähden pientä kalaa. Myös pohjaeläimet maistuvat. Mateen saaliskaloihin kuuluvat muikku, kiiski, kuore, ahven, kivisimppu, silakka, kivinilkka, piikkikalat ja tokot. Made löytää saaliinsa pääasiassa haju- ja tuntoaisteilla. Mateen näkö ei ole erityisen hyvä. Loiskaihin sokeuttamat mateet ovat yhtä hyväkuntoisia kuin terveet lajitoverinsa. Poikaset syövät aluksi planktonia ja sitten siirtyvät pohjaeläimiin. Noin parinkymmenen sentin mittaiset mateet alkavat syödä pääasiassa kaloja.
Made saavuttaa sukukypsyyden 2-6-vuotiaana ja kutee helmikuun tienoolla. Kutu tapahtuu hieman virtaavassa vedessä 1–3 metrin syvyydessä mielellään hiekka- tai sorapohjalla. Vaikka kutupaikalla on parvi, itse kutu tapahtuu pareittain. Mäti lasketaan yhdessä ja se leviää kellumaan hieman pohjan yläpuolelle. Mäti kuoriutuu jäiden lähdön aikoihin ja poikaset suuntaavat heti pintaan.
Made kilpailee ravinnosta jonkin verran ahvenen kanssa. Aiemmin madetta pidettiin pahana mätirosvona ja toisinaan mateen mahasta löytyy mätiä, mutta made ei tiettävästi aiheuta suurta tuhoa kalakannoille syömällä mätiä. Mateita syö ainakin hauki, mutta poikasvaiheessa varmasti muutkin kalat.
Made liikkuu ja käy pyyntivälineisiin parhaiten talvella. Madesaalis on laskenut 2010-luvulla reiluun 650 tonniin, josta noin 40 tonnia saadaan rannikolta. Vapaa-ajankalastajien saalista oli 555 tonnia ja vajaat 100 tonnia ammattikalastajien vuonna 2016. Made on syötävää myös kesällä, joskin sen pyytäminen syvältä kylmästä vedestä on hankalampaa. Made liikkuu mielellään pohjaa pitkin ja usein samoja reittejä. Pyydyksiin sitä voi houkutella asettamalla pyydyksen suulle esimerkiksi koivun rankoja, joita myöten uida pyydykseen. Oikean kohdan löydettyään mateita voi saada mateen kulkureitiltä useita. Made on yöaktiivinen, mutta jään alla käy pyydyksiin myös päiväsaikaan.
Suomessa made on elinvoimainen laji, mutta jotkin kannat ovat kärsineet ympäristön muutoksesta ja joutuneet ahtaalle. Ilmaston lämpeneminen on mateelle haitallista samoin kuin happamoituminen ja rehevöityminen. Made vaatii kylmää ja hapekasta vettä, eikä sen lisääntyminen onnistu liian happamassa vedessä, sillä liika happamuus tappaa vastakuoriutuneet poikaset.
Lähikala on ilmaston ystävä
9.4.2019 / Teemu Tast
Kalastettu lähikala on ilmastoystävällistä eläinproteiinia. Kalan hiilijalanjälki on noin 1,5 kg CO2-ekv/kg. Se on samaa luokkaa ruisleivän kanssa ja vain kymmenesosa naudanlihan hiilijalanjäljestä. Luonnonkalan hiilijalanjälki on keskimäärin pienempi kuin kasvatetun kalan, mutta myös kasvatettu lähikala on ilmastoystävällisempää syötävää kuin esimerkiksi broileri, sika, nauta, riisi tai talvella syötävät kasvihuonevihannekset.
Vedenelävien hiilijalanjäljen välillä on eroa. Kaikkein ilmastoystävällisintä syötävää ovat pienet parvikalat kuten silakka ja muikku, joita saadaan kerralla suuria määriä. Myös lähivesissä tapahtuva rysäkalastus on ilmaston kannalta suotuisaa, koska polttoaineen kulutus jää pieneksi. Äyriäisten, simpukoiden ja mustekalojen hiilijalanjälki on selvästi suurempi.
Mistä sitten lähikalaa saa? Yksi tapa on kalastaa itse. Marketeissa kalan tarjonta on vaihtelevaa ja usein tarjolla on pääasiassa tuontikalaa. Kalaa on tarjolla myös erikoisliikkeissä. Sellaisia on muun muassa Haminassa, Virolahdella, Kotkassa, Kouvolassa, Loviisassa ja Lapinjärvellä.
Lähikalan syöminen on avuksi myös Itämerelle. Sadan kilon kalansaaliin mukana Itämerestä poistuu puoli kiloa fosforia ja 2,5 kiloa typpeä. Yksi lähikala-ateria viikossa kuittaa kymenlaaksolaisen fosforijalanjäljen. Kirjolohen kasvatuksessa käytetään nykyään Itämeri-rehua, jossa raaka-aineena on käytetty silakkaa ja kilohailia. Siten myös jokainen kasvatettu kirjolohikilo poistaa ravinteita Itämerestä.
Kilohailista Kymenlaakson maakuntakala
2.1.2008 / Teemu Tast
Kymenlaakson maakuntakalaksi on valittu kilohaili (Sprattus sprattus). Valinta tapahtui Etelä-Suomen Merikalastajain Liiton, Kotka Maretariumin, Kymen Sanomien, Kouvolan Sanomien ja Kymenlaakson Kalatalouskeskuksen järjestämässä äänestyksessä.
Kaikille avoimeen äänestykseen osallistui 1440 henkilöä, joista 539 eli noin 37 % kannatti kilohailia. Made sai 235, särki 124, ankerias 102 ja vimpa 78 ääntä. änestysaktiivisuus oli runsainta Kymenlaakson rannikkokunnissa Kotkassa, Haminassa ja Pyhtäällä, mutta äänestykseen osallistui ihmisiä kaikista Kymenlaakson kunnista ja muualtakin Saksaa ja Rovaniemeä myöten.
Voittajaksi selvinnyt kilohaili on pienikokoinen, silakkaa muistuttava merikala, jonka tuntomerkkejä ovat terävä vatsa ja pieni pää. Kilohaili on silakkaa rasvaisempi ja se soveltuu erittäin hyvin muun muassa maustekalan raaka-aineeksi.
Kilohaili oli erityisen suosittu Kotkassa ja Haminassa, mutta se sai yllättävän paljon ääniä myös sisämaasta. Kilvan kakkoseksi selvinnyt made oli suosituin Pyhtäällä ja Pohjois-Kymenlaaksossa.
Kymenlaakson harvinaiset erikoisuudet allikkosalakka ja rantanuoliainen jäivät vaatimattomiin äänimääriin, mitä ei voi pitää yllättävänä, sillä monikaan ei ole niitä edes nähnyt.
Äänestyksessä oli ehdokkaina 13 kalalajia. Äänet jakautuivat seuraavasti: kilohaili 539, made 235, särki 124, ankerias 102, vimpa 78, kiiski 73, kolmipiikki 59, suutari 53, säyne 47, salakka 30, allikkosalakka 27, kivinilkka 24 ja rantanuoliainen 24.
Aikaisemmin on valittu Suomen kansalliskalaksi ahven ja seuraavat maakuntakalat: Ahvenanmaa hauki, Varsinais-Suomi silakka, Uusimaa kuha, Itä-Uusimaa meritaimen, Satakunta nahkiainen, Häme lahna, Pirkanmaa toutain, Savo muikku, Karjala järvilohi, Pohjanmaa siika, Keski-Suomi järvitaimen, Kainuu kuore ja Lappi lohi.
Meribassi ja venäjänsampi – kalaharvinaisuuksia Kotkan vesiltä
14.8.2007 / Teemu Tast
Kotkalaiset kalastajat Antero ja Paula Halonen saivat heinäkuun loppupäivinä kaksikin huippuharvinaista kalaa. 27. heinäkuuta rysään ui Rankin lähivesillä meribassi (Dicentrarchus labrax) ja 30. heinäkuuta Kirkonmaan eteläpuolella venäjänsampi (Acipenser gueldenstaedti). Meribassin pituus oli 34 senttiä ja paino 460 grammaa, venäjänsammella oli mittaa 78 senttiä ja painoa 2,1 kiloa.
Meribassi on ahvenkaloihin kuuluva, vähän kuhaa ja ahventa muistuttava kala, jota tavataan Euroopan länsirannikolla Tanskan salmia myöten. Sitä on myös Välimeressä ja Mustassameressä. Suomesta ensimmäinen meribassi saatiin vuonna 1989. Meribassia pidetään yhtenä kaikkein maukkaimmista kaloista.
Venäjänsammen alkuperäistä esiintymisaluetta on Mustanmeren ja Kaspianmeren ympäristö. Neuvostoliiton aikana tätä ja muitakin sampilajeja istutettiin Itämereen, ja Suomestakin saatiin 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa kymmeniä venäjänsampia. Sen jälkeen oli pitkä tauko, mutta 2000-luvulla on saatu taas muutama venäjänsampi, niistä ensimmäinen Haminassa marraskuussa 2000.
Itämeren alkuperäinen sampi (Acipenser sturio) lienee hävinnyt näiltä vesiltä sukupuuttoon. Suomesta sampea ei ole saatu vuosikymmeniin, mutta Virosta saatiin vielä vuonna 1996 sampijättiläinen, jonka pituus oli 2,9 metriä ja paino 135 kiloa. Suurimmat Suomesta saadut sammet ovat olleet samaa kokoluokkaa. Muun muassa Pyhtään Kaunissaaren luota saatiin vuonna 1931 sampi, joka painoi 113 kiloa, ja Terijoelta vuonna 1934 peräti 177-kiloinen köriläs. Pohjanmerestä saatiin 1900-luvun alussa yli 300 kiloa painanut sampi.
Eri sampilajeja kalastetaan ja kasvatetaan yleisesti muun muassa Venäjällä. Arvokkainta on sammen musta mäti, kaviaari, jonka kilohinta on huikea. Myös sammen lihaa syödään.
Kalastaja Antero Halonen kertoo, että hän on saanut sammen kerran aikaisemmin, vuonna 1982 Pyhtään vesiltä. Tarkempi lajinmääritys jäi tuolloin tekemättä.
Tiedotteen lajit ruotsiksi: havsabborre (meribassi), rysk stör (venäjänsampi), stör (sampi)
Tietoisku lahnasta
14.10.2006 / Teemu Tast
Kotkan kalamarkkinoiden teemakalaksi valittiin tänä syksynä lahna. Annoin viime elokuussa Kymenlaakson Radiolle haastattelua valtakunnallisesta kalastuspäivästä. Hetken perästä sain puhelun, jossa kysyttiin, mistä Kotkassa voisi ostaa lahnaa. Kysymyksen esittäjä ilmoittautui vannoutuneeksi lahnan ystäväksi, mutta ei hiljattain paikkakunnalle muuttaneena ollut löytänyt lahnaa myynnistä.
Pyysimme näille kalamarkkinoille esiintymään Suomen tunnetuinta ammattikalastajaa Pentti Linkolaa Valkeakoskelta. Hän ei valitettavasti päässyt tulemaan, mutta hän piti teemakalavalintaamme erinomaisena. “Lahna on erinomainen kala, joka hakkaa maussa mennen tullen nykyiset muotikalat niin kuin kuhan”, oli Linkolan kommentti.
Lahna on kadonnut lähes totaalisesti kalatiskeiltä ja myyntipöydiltä viimeisen 30 vuoden aikana. Pentti Linkolan mukaan syynä on se, että “nykyiset kaupunkilaiset eivät osaa enää käyttää haarukkaa ja veistä”. Kalakulinaristien mielestä varsinkin kookas lahna on kuitenkin yksi parhaista uuni- ja savukaloista. Se on myös melko rasvainen kala – yksi 1900 luvun suurista tieteellisistä läpimurroista oli havainto siitä, että rasvaisen kalan syöminen ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja ja muitakin sairauksia, esimerkiksi syöpää. Rasvaista kalaa syövillä naisilla myös keskenmenojen riski on pienempi.
Lahnan käsittely on melko yksinkertaista. Yleensä lahna suomustetaan aluksi ja sitten se avataan ja siltä poistetaan sisälmykset. Tällä tavoin käsitelty lahna onkin sitten jo valmis maustettavaksi ja uuniin pantavaksi. Jos lahna savustetaan, sitä ei yleensä suomusteta. Lahnasta ja muistakin särkikaloista voi myös valmistaa kalahyytelöä, joka onkin vanha juhlaruoka. Lahnassa on itsessään liemen hyytymistä edistäviä aineita, joten lahnahyytelössä ei tarvita välttämättä edes liivatetta.
Uunilahna
2 kg lahnaa
1,5 rkl suolaa
4 dl sienimuhennosta
3 rkl voita
2 dl kermaa
2 rkl juustoraastetta
Kala perataan, kuivataan, suolataan ja pannaan uuninkestävälle tarjoiluvadille. Lahna täytetään sienimuhennoksella, joka saa valua osittain vadille. Voinokareita levitetään kalan pinnalle, kerma kaadetaan päälle sekä viimeksi sirotellaan juustoraastetta. Paistumisaika n. 1,5 tuntia, lämpötila 200C.
