Valtakunnallinen kalastuspäivä 18.5.2022


Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto ry osallistui tänäkin vuonna valtakunnalliseen kalastuspäivään. Ohjelmassa oli kalastuksen ja kalalajien opastusta koululaisille yhteistyössä Kotkan Kalamiesten ja Kotka Maretariumin kanssa. Kaunis, joskin tuulinen sää helli meitä, ja Sapokan rannassa kävi noin 140 pikkukalastajaa. Voi niitä ilon kiljahduksia, kun ongella nousi mittavat määrät ahventa, salakkaa ja kolmipiikkiä! Lisäksi tavattiin myös toutain, mustatäplätokko sekä pasuri sekä tunnistettiin kalalajeja kuvien avulla. Osa koululaisista pääsi kokeilemaan myös virvelin heittoa koukuttomalla harjoitusvirvelillä.

Seuraavalla viikolla kalastuksen saloihin pääsevät tutustumaan Korian koulun oppilaat, kun vastaava tapahtuma järjestetään heille Korian Kallioniemessä yhteistyössä Elimäen Kalamiesten kanssa. Artikkelin kuva on kyseisestä tapahtumasta.

Kuva: Heli Rajamäki

 

0